2018,Yleinen

Riisiterassit

18.04.2018, omena3000

Hieman joutui muuttamaan matkareittiä näiden epäluotettavasti ja harvakseltaan kulkevien bussien takia, tarkoitus oli mennä katsastamaan Sagadan riippuvat arkut ja maisemat tuossa pienessä kylässä. Turhan kiirus olisi tullut ja parempi ottaa rauhakseen Banauen alueella. Vaikka täällä olen jo käynyt viitisen vuotta sitten piti palata akaisin. Lähinnä kyllä täyttämään lupaukseni jonka aikoinani olin antanut. No hienoahan täällä …

Lue kokonaan

2018,Yleinen

subic baystä pohjoiseen

10.04.2018, omena3000

Pieni siirtymä kohti valkoisena hohtavaa hiekkaa ja bileitä. Pääsiäispyhät sekoittavat todella tämän maan. Juuri mikään ei liiku ja kaikki majoitukset maksavat maltaita. Onhan tämä aika kyllä ainoita lomia paikallisille. Hotellit rokottavat törkeästi tilanteesta ja 5x normihinnan joutuu pulittamaan viikonlopusta. Käytännössä kaikki paikat on loppuunmyyty ja joudunkin hieman hyppimään hotellien välillä. Yksi yö vuorenpäällä johon ilman …

Lue kokonaan

2018,Yleinen

Sukhotai

30.03.2018, omena3000

Matka jatkuu takaisin kohti etelää. Pysähdyspaikaksi valikoituu Sukhotain vanhakaupunki. joskus muinoin eläväinen linnoitus on nyt läjä vanhoja tiiliä ja vallihautoja. Muistuttamassa temppeleistä ja elämästä silloin 1000 vuotta sitten. Kaupungissa elelee suurin piirtein saman verran sakkia kuin kotikulmilla Ylöjärvellä. aurinko laskee ja kylänraitti hiljenee, ei se että kovaa tungosta olisi päiväsaikaankaan. Siistinä pitävät nurmialueet ja koko …

Lue kokonaan

2018,Yleinen

kultainen kolmio

19.03.2018, omena3000

Vaikka juuri pääsin noita budhalais temppeleitä haukkumaan Chiang Raista löytyy hieman erilaista katseltavaa. Valkoinen temppeli paikallisen taiteilijan hengentuote on kyllä hieno ja käymisen arvoinen paikka. Käsimeret kurkottavat helvetin syvyyksistä kummallakin puolen kun kävelee pientä siltaa pitkin sisään. Iso paholainen on maalattu seinälle ja isoissa silmissä ovat Osaman ja Bushin muotokuvat. Seinille on maalattu sankareita Bätmänistä …

Lue kokonaan

2018,Yleinen

Chiang mai

13.03.2018, omena3000

Sisko Sari lähti kotia kohti ja minä viikonlopuksi Bankokin hulinaan, Yllättävänkin hankalaa on löytää sähkötupakkaan nesteitä, kiellettyhän moinen laite on tässä maassa penaltia ja putkaa tule jos kiinni jää. Päivännäöllä ei onnista, mutta hyvää tietoa saan kun jään jutulle pariskunnan kanssa ravitolassa. Suhumkvit on katu josta voisi illalla löytyä. löydän 3 eri kauppiasta ja asia …

Lue kokonaan

2018,Yleinen

Phu qouc

09.03.2018, omena3000

Phu quocin saari aivan kambozzan rajalla reilun 2 tunnin laivamatkan päässä on tavoitteena, kun pääsee paattiin ja ihan vaan hetkeksi sulkee silmät ollaan jo lähellä määränpäätä. Päivätorkut on varmastikkin yksi monista lomareissun hyvistä puolista. Parhaana päivänä 3kertaa menee simmut kiinni pienen levon merkeissä, yleensä kun kupu on täynnä ruokaa. Moiseen ei ole mahdollisuuksia ainakaan silloin …

Lue kokonaan

2018,Yleinen

Vietnam

05.03.2018, omena3000

Sarille iskee heti pieni hätä pirkkalan kentällä kun paikkaa Helsinki- Bangkok välille löydy. Hiki tulee jo ennenkö pääsee edes lämpimään, tilanne selviää tiskillä Helsingissä, koittivat vain siirtää meitit aikasemmalle lennolle. Ei käy mielummin Helsingin loungessa kuohuva kädessä kuin Bangkokissa ylimääräinen 2 tuntia vaihtoa odottaen. Parikymmentä tuntia myöhemmin olemme Saigonin vilinässä jo etsimässä ensimmäistä kana-riisi annosta. …

Lue kokonaan

2017,Yleinen

Achtung!!

01.09.2017, omena3000

Saksanmaa kohteena, toki töiden puolesta joten ei paljoa aikaa jää katsella ympärille. Bremenhaven reilun 100000 asukkaan satamakaupunki luoteis saksassa on määränpää. Ai ai nopeusrajoittamatonta autobaanaa siintää 200 kilsaa edessä, mutta alla on farmarimallin fiat tipo joten kaahailut jää vain haaveeksi. Sais kyllä firma maksaa kunnon menopelin eikä perheen kauppakassia. Jonkin moiset vaalit täällä on tulossa …

Lue kokonaan

2017,Yleinen

Palawan

19.04.2017, omena3000

Hieman aikaa kerkesin viettämään ennen ja jälkeen sukellusreissun Palawanin saarella. Motskarilla ympäriinsä Hieman ajankuluksi. Sen paremmin mitään ohjelmaa ei loppupäiviksi ole kun nauttia komeista maisemista ja auringon lämmöstä. Yhtenä päivänä sattumalta oli tienvieret täynnä motskareita parkkeerattuna sikinsokin ja täällähän moinen sumppu tarkoittaa hieman äksöniä. Meinaan kotkotit saa kyytiä ja raha vaihtaa omistajaa. Maksan sisäänpääsyn ja …

Lue kokonaan

2017,Yleinen

Tubatha

15.04.2017, omena3000

Matka on jatkunut jo filippiinien puolelle ja odottelen pääsyä vihdoinkin sukellusmatkalle tubatha riutalle. Jo muutaman vuoden ollut listalla johon tarvitsee päästä käymään. Se että riutta on avoinna vain 3 kk vuodesta, huhti- ja touko- ja kesäkuun ei helpota asiaa ollenkaan. Sillä sitähän ei osu kuin huhtikuu normaaliin matkustusaikaani. Pieni pelko persuuksissa katselen säätiedotuksia sillä aallot …

Lue kokonaan

2017,Yleinen

Ban krut….Hua hin

03.04.2017, omena3000

Kun paatti rantautuu mantereenpuolelle on kyyti 15 km päässä olevaan Chumptonin kaupunkiin jo ostettuna, kaupunki ei tarjoa mitään muuta, kuin yöpaikan niille jotka pakon edessä joko laivaa tai muuta kyytiä odotellessa tänne jäävät. Hyppään pois juna asemalla. Totaalisen vailla minkäänlaisia suunnitelmia mihin mennä ja tutkailen mihinkähän sitä täältä junalla pääsee. No ei oikeen mihinkään tai …

Lue kokonaan

2017,Yleinen

ko phangan ja ko tao

27.03.2017, omena3000

Ko Phangan on muutaman kerran kuussa kunnon bilemesta kun on täydenkuun bileet jolloin saari on tupaten täynnä juhlivaa nuorisoa, hieman pienemmät partyt on mustankuun aikaan, jolloin kuusta näkyy mahdollisimman vähän. Toki saadaanhan siihen väliin tupattua puolenkuun bileet kummallekkin puolelle. Siis 4 kertaa kuussa on isommat kekkerit jotka on sijoiteltu hieman eripuolille pienehköä saarta mahdollisen meluhaitan …

Lue kokonaan

2017,Yleinen

Khenom+ samui

17.03.2017, omena3000

No niin just..suunta takisin etelään vain toisen puolen rannikolle missä pari päivää sitten olimme. Arvon paikaksi Khenom nimisen kaupungin mantereen puolelta lähellä ko samuin saarta. Kesken hyvien päiväunien minivanikuski toppaa ja sanoo että olisi mun aika jäädä pois kyydistä. Kun unihiekat varisee silmistä karu totuus iskee paahteessa pääkoppaan matkaa on vielä 17 km päämäärään. Kyydin …

Lue kokonaan

2017,Yleinen

Taikkula

13.03.2017, omena3000

Bangokissa nopea koneen ja kentänvaihto. Karbi town on majapaikka yhden yön. Kovinkaan paljoa ei keritä kylässä haahuilemaan, hieman iltaisella kävely ruokamarketilla joen varressa ja juomat baarissa jossa saamme jonkun verran infoa krabin ympäristöstä intialaiselta yrittäjältä. Viihtyisä aamupala paikka löytyy yllättäen kirjakaupan yläkerrasta. 3 hyllykköä ruotsalaista ja pari norjalaista kirjallisuutta on rappusten alapäässä, mutta ei saa …

Lue kokonaan