Reissut

Matka metsän keskelle Taman Negaran kansallispuistoon meni yllättävänkin sutjakkaasti vaikka pari kertaa tarvi bussia vaihtaakin.

Sari ja Jari bongas majapaikan sillä välin kun vahdin rinkkoja ja nautiskelin jääteetä pienen kyläpahasen keskustassa.
Illasta auringon laskettua vajaan tunnin piipahdus sademetsän syövereihin, erilaisia ötököita ja kolme peuraa sattui otsalamppujen valokeiloihin.
Aamusta 6 kilometrin patikointi metsään, rappusia, rappusia (oppaan mukaan vähän yli tuhat!) niitä riittää kun kiivetään pienen vuoren huipulle ihailemaan maisemia, kahdeltakin eri näköalapaikalta tuli zuumailtua näkymiä.
Hieman yli 500 metrin mittainen riippusiltojen verkosto on hilattu puiden latvojen tasalle, paikoin yli 40 metrin korkeudessa risteilevät hyvinkin kiikkerät sillat antoivat hieman erilaisen näkymän vihreään maastoon. Puolesta välistä tarvitsi tosin tulla alas kun joulun tienoon tulva oli hieman tehnyt tuhojaan loppuosalle. Niin kyllä se vesi vaan voimakas on, joen pinta nousi vajaat 100 metriä tulvan aikaan. Tuntuu mahdottomalta, mutta kun katselee tuhoja mitä on tullut sen voi uskoa. taloja on lähtenyt virran matkaan, jokiravintolasta on tullut rinneravintola kun virta on paiskannut sen metsän siimekseen. Edellisen tulvahuipun vuodelta -71 merkki on piirretty betonivalliin mäen päällä ja siitä tämän kertainen meni 20 metriä yli. Jokiajellulla ja alkuperäiskansan asumuksia tutkaillessa menee iltapäivä mukavasti.
Kukaan meistä ei puhallusputkella aivan niin tarkka olut kuin leveänenäinen tumma miehenalku, joka meille malliksi lävisti mikki hiiren pään, sellainen oli maalitauluna talon nurkalla keikkui.
Huomen aamulla lähdetään kohti pohjoista ja toivottavasti lämpöistä rantahiekkaa.