Reissut

Hieman päänvaivaa aiheuttaa siirtyminen Hue-Hoi An väli, ei miten sinne pääsisi vaan miten sinne muutaman mutkan kautta sillä matkanvarrelle osuu pari kiinnostavaa paikkaa. Ennen meni vain tie vuorien yli jonka itsekkin haluaisin mennä, mutta tekivät vuoreen 6 km pitkän tunnelin ja tuppaa kaikki painaa siitä reiästä toiselle puolen.

No löytyy bussi mikä menee vuorten yli ja jopa toppaa sinne päälle toviksi jotta voi pilvien tasalta ihailla maisemia. Tie ylös on on mutkainen ja hidas. Muutama kuorma auto matelee jyrkkää serpenttiini rinnettä ylös tai on parkissa jarrut savuten kun matka on ollut toiseen suuntaan. Ylhäälle vuorenpäälle on tietenkin pystytetty muutama pieni ravintelli josta purtavaa ja juomia tarjoillaan ahnaasti pysähtyville matkaajille. Vuoret tosiaankin halkoo pilviä vain muutama metri ylempänä, toisella puolella vuorta avautuu Danang kaupunkimaisema ja toisella puolen hiekkaranta pienen kalastajakylän kera.
Danang on tavallinen hieman alle miljoonan ihmisen kaupunki joka ei tarjoa kuin muutaman museon, joten skippan sen samantien ja jatkan etelämpään. Tarkoitus oli Kävästä kiipeämässä marmori vuorelle Danang ja Hoi an kaupunkien välissä joku päivä, mutta sehän nyt osu matkanvarrelle ja hoidan moisen pois matkaohjelmasta.

Kovinkin liukkaiksi on marmori askelmat kiillottunut kun ihmiset ovat talloneet rinnettä ylös ja alas. Niin pääsiskös tänne sateella kuin kontaten. Komeat veistokset koristavat rinteitä matkalla ylös. Luolasta läpi, ahtautuminen pienestä kuilusta ylös ja hoplaa päällä ollaan. Toistapuolen alas ja matka jatkuu. Jättimäisiä ja hieman pienempiäkin marmoriveistoksia tehdään ja kaupataan kadun varrella. Pienemmät ovat kyllä tehty turistien matkamuistoksi tehtaassa kiinalaisesta marmorista. Olishan tommoset komeita pihamaalla, ei pysty kyllä parin tonnin painoista leijonaa tai budhaa rinkkaan sullomaan.

Kuljetus luonnollisesti järjestyy kotiovelle korvausta vastaan ihan laivalla.
Aivan loistava kaapunki tämä Hoi An vanha kaupunki keskustassa on mahtava päiväsaikaan pienine ravintoloineen ja kauppoineen, mutta vasta auringon laskiessa alkaa riisipaperilampuin koristelluilla kaduilla kunnon hulina. Vanhat rakennukset on valaistu näyttävästi.
Mikä parasta muutaman korttelin kokoisen vanhan kaupungin alueella ei saa liikkua kuin kävellen tai polkupyörällä. Harvakseltaan sähkötolppien nokassa olevista kaiuttimista soi hiljaisella vietnamilaista musiikkia, aivan loistavaa!! Lukuisat ravinellit koittavat houkutella syömään kun tallustelee pitkin pieniä katuja.

Romantiikasta jotain ymmärtävät pariskunnat laskevat jokeen pienistä veneistä paperisia koreja joissa kynttilät säihkyvät. Pois se minusta.
Toki tämmöinen ympäristö aiheuttaa turismille olennaista krääsänmyyntiä ja kaupustelua.
Näytelmiä pienellä tasanteella kadunkulmassa, Laulua ja ilonpitoa riittää iltamyöhään.
Tiedustelen toiselta kahdesta sukellustoimijasta ja saan tietooni että näkyväisyys on erittäin heikko noin 2 metriä eli pinnan alle ei täällä kannata mennä eikä sukellusreissuja nyt järjestetä. Parin kuukauden päästä kuulemma parempi.
Vaihtoehtoisena toimena otan mummomankelin alle ja suunnistan halki matalien talojen ja riisipeltojen kohti merenrantaa. Rento päivä rannassa tuo mukavaa vaihtelua, vaikka punaiset liput liehuu tolpannokissa ja uimaan ei saisi mennä merenkäynnin takia. Hengenpelastajat ei toki toimettoman ole, kukaan niistä ei oikeastaan merelle päin katsele vaan tiiraavat silmä kovana kadulle. Mopon tai polkupyörän parkistahan tarvii suorittaa pieni maksu, minkäänlaista tositetta siitä ei tietenkään saa. Ovat huomattavasti kiinnostuneempia rahastamaan turisteja kuin pelastamaan niitä.
Päivän pyöräilyannoksena taisi kerääntyä jotakuinkin 30km ja pieni punoitus olkapäissä ja naamassa jäi taasen toi aurinkorasvan levittely unholaan aamusta. Pulahdus uimaaltaaseen virkistää kummasti kun pääsen hotellille takaisin.
my son noin 40 km päässä ei tarkoita läheissuhdetta poikalapseen vaan vietnamiksi se on kaunis vuori, siellähän on kivikasoja viidakossa cham kulttuuri kukoisti yli tuhat vuotta sitten näillä seuduilla kunnes kinkit ajoivat heidät etelämmäksi. Ensimmäiset elonmerkit aluuelta on loytynyt yli 2200 vuotta sitten. Vaikka paikka on vieläkin todella hieno suurimmaksi osaksi se pommitettiin maan tasalle sodan aikana kun vietcong piti siellä tukikohtaa. Vain muutama temppeleistä on osittain pystyssä.

Ennen sitä ranskalainen joka löysi unhoitetun pyhänmaan uudelleen katkaisi kaikilta patsailta päät omiin kokoelmiinsa, niin ne on nyt näytillä pariisissa eikä patongit suostu niitä palauttamaan pyynnöistä huolimatta.
On tehty ei ole useita tutkimuksia ja testejä kuinka nämä on rakennettu siitä huolimatta ei vielä sitä tiedetä. Vaikka se hullulta kuulostaa ei edes osata tehdä samanlaisia tiilejä kuin yli vuosituhat sitten
kuvassa vasemmalla 35 vuotta vanhaa restauroitua seinää ja oikealla 1200 vuotta vanhaa, äkkiseltään luulisi olevan toisin päin.
Syrjemmässä oleviin temppeleihin ei vieläkään ole asiaa maamiinojen takia, opas kehoittaaa kävelemään hänen perässä ja nauratahtaa, että hän kuolee ekana muut sitten myöhemmin…

Reissu poiki varmistuksen jatkosuunnitelmille kohta tarvii poistua maasta ja ehjiä pytinkejä löytyy naapurivaltiosta Kambodzasta, siis buukkan sinne lennon. Aikaa olisi ollut vielä pikaisesti katsastaa joku mesta vietnamin puolella, mutta päädyn löhöilemään lopunaikaa näillä seuduilla. Rinkantäytettä räätäriltä ja silkit postiin siskolle askartelutarpeiksi.
Alkoihan eilen viikon kestävät kansaenväliset ruokafestarit noin 15 maata edustettuna, avajaisissa ranskalaiset tarjoilevat hanhen sydäntä ja ruotsalaiset tietenkin lihapullia. Niitä voi mässyttää jos kaipaa vaihtelua sinänsä loistavaan vietnamilaiseen ruokaan. Kotimaa loistaa poissaolollaan.
Satunnaisia videopätkiä 5 minuutin verran.

Luultavasti palaan tänne kuitenkin ensi talvena katsastamaan etelämmän puoliskon kapeasta maasta. Vaikka oma mielikuva maasta oli hieman erilinen ennen visiittiä. Enemmän turismia ja vähemmän viidakkoa kuin kuvittelin.