Matka jatkuu kohti Battambang nimistä kaupunkia. Pääsee tietä pitkin ja paatilla, valitsen paatin koska matka on ehkä hieman mielenkiintoisempi vaikkakin hitaampi ja kalliimpi. Kuivakausi on menossa ja vene jumahtaa pohjasta kiinni ensimmäisen kerran jo keskellä järveä, rantoja ei näy mutta vettä on vain hieman yli polven miehistön hypätessä työntämään. Stung Sangker Jokea ylöspäin kuljettaessa matkalle osuu monta pientä kylää jossa kakarat innokkaasti heiluttelevat ja hyppäävät iloitsemaan veneen tekemistä alloista muuten rauhallisessa joessa . Väylä kapenee ja kapenee, vene on pitempi kuin joki leveä, tiukat kurvit hidastavat matkantekoa. Usean kerran muta pöllyää komeassa kaaressa kun kiinni jäänyttä venettä koitetaan saada liikkeelle.
Pitkä jumitus ja matka ei etene, sullon tavarat housujen taskuista reppuun ja hyppään jokeen auttamaan, muut parikymmentä matkalaista hieman empivät ennen kuin osa seuraa perästä. Saadaan paatti liikkeelle, mutta vettä on niin vähän että muutama meistä kävelee tovin halki papu ja vesimelonipeltojen. Pellolla työskentelevät kyläläiset eivät edes halua maksua kun pyydämme saada vesimelonin paahtavassa helteessä. Parin kilometrin kävelyn jälkeen joelta kuuluu paatin torven soittoa, se liikkuu taas ihan omin voimin. Joki on hieman syvempi ja pääsemme takaisin kyytiin, loppumatka sujuu hyvin.
Punainen skootteri alle ja katsastamaan lähiseutua tienviittoja eikä opastekylttejä ole missään niin bambujunan lähtöpaikan etsiminen ottaa tovin. 2 akselia ja bambulaveri jossa moottori. Hyvinkin mielenkiintoista kyytiä pitkin pomppivaa junanradan tapaista.
Vastaan tulee samalla toinen samanlainen kulkupeli. Vehkeet toppiin ja käsipelillä laveri ja akselit radanvarteen jotta toinen pääsee ohi, uusi kasaus ja pari minuuttia kestänyt pysähdys on ohi. Aikoinaan niitä liikkui radalla noin tuhat, nykyään vain satakunta. Huippunopeus 40kmh bambukasalla huonolla radalla on jopa liikaa. Matka Battambang- Phnom Penh otti 16 tuntia, ison tien valmistuttua autolla pääsee nykyään reiluun viiteen tuntiin.
Päivän mittaa löydän vielä pari temppeliä ja luolia jotka katsastan. Illalla pääsen nauttimaan sirkus huveista paikalliseen tapaan, tanssia ja akrobatiaa on näytöksen ohjelmassa.
Pääkaupunki Phnom Penh on seuraava pysähdyksen kohde. 70 luvun kansanmurhan päänäyttämöt löytyvät täältä. Yli neljännes kansasta joutui mullan alle n.3 milj. ihmistä kuopattiin joukkohautoihin eripuolille maata.
Tuol Sleng paremmin nimellä s-21 tunnettu entinen koulu, joka muutettiin pahamaineiseksi kidutusleiriksi. Nykyään tilat toimii museona ja muistutuksena tuleville sukupolville. Pidätyksen syyksi riitti jos piti silmälaseja tai oli vaikka opettaja. Oppineet haluttiin hävittää, tohtorit, insinöörit, papit ja muut oppineet olivat listan kärjessä. Vaikka osa puna khmeerien johtajista oli myös itse opettajia. Pol Pot oikealta nimeltään Saloth Sar toimi kaikkivaltiaana johtajana. Taisi jäädä takaraivoon hieman painamaan kun ei itse läpäissyt aikanaan koulun pääsykokeita.
Piikkilangat ympäröivien muurien päällä, kidutusvälineet ja pienet sellit luovat masentavan tunnelman.
Aidot valokuvat murjotuista naamoista ja verisistä kehoista ei ole varmasti ihan kaikille sopivaa katsottavaa. Jokainen vanki kuvattiin ja mitattiin osa niistä ja kuulustelupöytäkirjoista on nähtävissä. Vartijat kiduttivat jopa kolme kertaa päivässä, jos vanki sattui kuolemaan ruumista potkittiin pettyneenä, kun eivät ehtineet saada tunnustusta ennen kuolemaa. Kuolo korjasi kyllä pian tunnustuksen jälkeenkin, vain 14 jäi henkiin tuhansista vangeista. Kaksi heistä istuu pihamaalla jutustellen alueella kävijöiden kanssa. Valokuvan voi napata tai nimmarin historiikkiin jonka voi tiskiltä ostaa.
Keksityn rikoksen tunnustaneet siirrettiin 15 kilometrin päähän Choeung Ek kuolemankentälle odottamaan teloitusta. Vanhalla hautausmaalla kalliita ammuksia haluttin säästää ja vangit hakattiin yksitellen hengiltä vaikka vasaralla tai rautatangolla jopa 100 päivässä pääsi hengestään. Muille soitettiin puista roikkuvista kovaäänisistä musiikkia, ettei kuolevien huudot kantaudu heidän korviinsa.
Tiedä sitten mikä on ”nähtävyyksistä” kammottavin. 39 metriä korkea muistomerkki, luita ja ruhjottuja pääkalloja on kasattu 17 eri kerrokseen alueen keskelle. Vaiko puu johon vartijat heilauttivat lasten päät murskaksi nilkoista kiinni pitäen. Jotkut äidit joutuivat katsomaan lapsiensa murskaamisen ennen omaa kuolemaansa, kummatkin laitettiin samaan joukkohautaan puun lähellä.
Kun Alue löydettiin puunrungosta roikkui hiuksia ja aivojen palaisia. Löytäjät ihmettelivät syytä kunnes löysivät joukkohaudan vierestä.
86 joukkohautaa on alueella tutkittu loppujen annetaan levätä rauhassa.
Luita on näkyvissä maastossa vieläkin, kyltit matkalla pyytävät ettei ihmiset kulkiessaan astuisi luiden päälle.
Kummallakin alueella vaeltaa apeita ja hiljaisia vierailijoita, ääni oppaat luovat vieläkin karmivamman tunnelman kun infoa tulvii korviin joka pysähdyksellä selvinneiden vankien ja vartioiden kertomana.
Pääpiru Pol Pot kuoli itse 15. huhtikuuta 1998 epäselvissä olosuhteissa. Osa selvinneistä johtajista ja vartioista joutui tuomiolle kansanmurhasta vasta 2000 luvulla.
Vaikkakin hyvin synkkiä niin ehdottomasti katsastamisen arvoisia paikkoja.
Pääkaupungin kaduilla on tavallista aasian suurkaupunkia enemmän epäsiisteyttä on havaittavissa . Roskakasat kadulla kasvavat päivän mittaan kunnes yöllä ne korjataan pois. Viemärin haju lyö vasten kasvoja vahvana aina välillä kaduilla kulkiessa.
Mekong joen puoleinen rantabulevardi täyttyy iltapäivästä. siellä on ohjattua jumppaa musiikin kera, pelataan eri pallopelejä ja jopa kuntoilulaitteita on yleisessä käytössä ilmaiseksi.
Tänne pääkaupungin Kansallismuseoon on siirretty ankorin temppeleistä löydetyt aarteet, pieni silmäys niihin ja kuninkaalliseen palatsiin. Vaikkakin suuri ja mahtava mekong ja Stung Sangker joki yhtyvät juuri kaupungin kohdalla haluan nähdä merta ja päästä uimaan, Jostain syystä pulahtaminen jokeen ei nyt houkuttele.