Legaspista suunnattiin kaikille matkalaisille uuteen paikkaan. Kohteena oli Caramoan rannikko pohjoiseen Legaspista. Matka taittui mukavasti yksityiskyydillä hotellin pihasta satamaan noin kolmessa tunnissa. Laivan lähtöön (Sabang-Guijalo) oli tunnin verran odottelua. Periaatteessa perille pääsisi myös teitä pitkin, mutta laiva taittaa matkan nopeammin.
Satama oli oikeastaan vain hiekkaranta, jossa paikalliset miehet lastasivat matkatavarat laivaan pään päällä kantaen kainaloita myöden ulottuvassa vedessä. Hiukan jännitti, miten ihmiset saadaan paattiin. Tätä varten uitettiin rantaan laivan lähtöhetkellä ponttoonilaituri, johon ihmiset siirtyivät kurinalaisesta jonosta pätkä kerrallaan. Laituri uitettiin veneen kylkeen ja kas, näin pääsi paattiin kastumatta. Kantajat toki halusivat palkkion, kuten laiturin uittajatkin. Millähän ammattinimikkeellä he itseään kutsuisivat?
Laivassa oli jalkatilaa länsimaiselle matkustajalle kovin niukalti ja parin tunnin matkan jälkeen raajat alkoivat olla aika puuduksissa. Rannasta matka jatkui kirjautumisen, satamamaksujen ja kylmien juomien jälkeen “kolmipyörämopolla” Gota Beachille. Välillä oli vekottimelle vaikeaa kiivetä jyrkät ylämäet tämän raskaan suomalaisen kuorman kanssa. Gota Beachia on käytetty useamman maan “Selviytyjien” kuvaamiseen. Ranta oli hiekkaa, kauniit pystysuoraan nousevat kalliot ympärillään. Visuaalisesti ihana paikka. Ranta houkutteli uimaan, mutta aallot sallivat lähinnä niiden harjalla liukumisen. Hauskaa tämäkin. Käytiin tutustumassa myös viereiseen rantaan, jolla oli muutamia resortteja. Gota Beachilla on vain yksi, jossa siis yövyimme nämä pari yötä.
Sukellusta täällä ei ollut lainkaan tarjolla ja snorklaamiseen meri oli liian tuulinen. Pari päivää riitti tässä kohteessa vallan mainiosti.
Seuraavaksi lähdimme kohti Mindoron Puerto Galeraa. Ensimmäinen puolen tunnin etappi resortilta satamaan meni “vanilla”, seuraava pari tuntia laivalla, sitten kaksi tuntia kimppavanilla Guilajosta Nagaan. Nagassa siirryttiin vaniasemalta kolmipyörällä bussiasemalle, jossa syötiin lounasta bussin lähtöä odotellessa. Bussi oli ilmastoitu, mutta hitaasti etenevä ja perillä Lucenassa olimme noin neljän tunnin kuluttua. Sitten taas kolmipyörän kyytiin ja majoitusta etsimään. Saimme päämme kallistettua muutamaksi tunniksi ja taas jatkoimme aamusta matkaa jeepneyllä, nyt eri bussiasemalle ja täältä kohti rannikolla olevaa Batangas -kaupunkia, jonka bussiasemalta hypättiin taas kolmipyörän kyytiin ja ajettiin satamaan. Tunnin odottelun jälkeen pääsimme tunnin laivamatkalle kohti Mindoroa. Laiva saapui suoraan satamaan, joten nyt tarvittiin enää jalkakyytiä. Aika monta matkustusvälinettä ja etappia mahtui vajaaseen kahteen vuorokauteen!
Viikko meni sukkelaan Galeran rannoilla, montahan niitä tämän kaupungin ympärillä on. Sukelluskaupan sihteeri (Cherry) muistaa jopa nimeni kun kurkistan ovensuusta. Ilmeisen hyvä muisti kun viime visiitistä on reilut kaksi vuotta. Päästään Jarin kanssa pulahtamaan taasen pinnan alle viikon mittaan moneen kertaan. Paul (paikan opettaja) saa Sarin ylipuhuttua sukeltamaan uudestaan. Ensin ihan rantaveteen ja myöhemmin hieman pitemmälle, viimeisestä sukelluksesta taisi jopa nauttiakin, kun oli näkyvyys hyvä ja paljon kaloja sekä koralleja katsottavaksi. White beach ja Talibanan rannat tuli koluttua päiväretkellä. Ruokaa mätetään hotellimme ravintelissa masuun ihan urakalla, saksalaisomistuksessa oleva pulju tarjoaa erittäin maittavia annoksia, 700 gramman sisäfile kokonaan paistettuna ja siihen vähän pottuloisia kylkeen ja pippuri soossit. Kyllä kelpaa suuhun mättää.
Paikan omistaja käy leikkaamassa lihan pöydän viereen vedettävän kärryn päällä. Luonnonvoimat laittavat matkasuunnitelmat uusiksi Super taifuuni Maysak on lähestymässä Filippiinejä. Jopa 165 mailia tunnissa puhaltavat tuulet hieman heikkenevät kun myrsky lähenee.
Seuraamme tilannetta pätkivän ja hitaan netin välityksellä. Suunta on juuri sinne minne matkan piti jatkua. Suunnitelmissa oli mennä Manilasta pohjoiseen katsomaan vuoriston riisiterasseja. Ehdoin tahdoin emme sinne lähde riepoteltaviksi, vaan suuntaamme hieman etelään. Pitkäperjantai ja siirtyminen hieman epävarmaa, niin vuokraamme pakun ja 7 tunnin matka saaren toiselle puolelle sujuu sulavasti. Väki on kirkossa tai kukkotappeluita seuraamassa, teillä on hyvinkin rauhallista. Laiva eteenpäin lähtee joka päivä kello 6 aamulla, paitsi tietenkään huomenna ei kulje. Nää kirkolliset pyhät sotkee taas hieman. Ehkä sitten sunnuntaina.
aaargh!! just huomasin etteihän mulla ole enään kameraa, kun piti tänne alkaa kuvia laittaan.
Kamerakassi jäi ilmeisesti pakuun eilen kun tänne tultiin. Soittelu kuljetusfirmaan tuottaa laihan tuloksen, kuljettajan mukaan autoon ei jäänyt mitään. Sitä toki en usko, mutta minkäs teet. Kuljettaja on uuden kameransa kanssa jo ottamassa kuvia…
Toki harmittaa kameran hävittäminen samassa laukussa oli myös gopro videokamera ja muistikortit.
suurin harmituksen aihe on kummiskin kuvien ja videoiden katoaminen ei niinkään rahallinen menetys. Jää sitten loppumatkankin kuvaukset känny kameroiden varaan. Puhelimista kaivettuja kuvia tähänkin päivitykseen tuli.