Wroom, wroom! Moottoripyörän kyydissä kohti heinäsirkkavälipalaa.
Aamusta hostellin aamiainen nautittuna hypättiin moottoripyörän ja skootterin selkään. Tapsa ajoi itse ja minä istuin oppaan kyydissä melko epäsopiva kypärä päässä. Pyörän nopeusmittari ei toiminut eli vauhti jäi vain arvailujen varaan. Hetkellisesti maisemat vilisivät liiankin vauhdilla, näkymiä jäi tutkaamatta. Mäntymetsän (ranskalaisten peruja) kohdalla tuoksui kotoisa havumetsä ja kylien kohdalla palavat roskat tai keittotulien savut. Tätä ei olisi bussin kyydissä kokenut! Aamulla sai kyydittävänä olla tyytyväinen kevytuntsikasta ja pitkistä housuista. Päivän mittaan tarkeni jo vähemmälläkin vaatetuksella.
Oppaan mukaan turismin jälkeen toiseksi suurin tulonlähde Dalatissa ovat kukat. Niitä viljellään kasvihuoneissa, koska ilmasto on sen verran viileä, että ilman suojaa voisi käydä köpelösti. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme olikin kasvihuone, jossa kasvoi eri värisiä gerberoita. Kaunista! Niitä saisi täällä parisenkymmentä taalalla, kun meillä yhden noin kolmella eurolla.
Kaunista ei niinkään ollut seuraavalla pysähdyksellä. Tarjolla oli nimittäin valkosipulin kera paistettuja heinäsirkkoja.
Ensin meille näytettiin miten niitä kasvatetaan ja sitten ne ilmaantuivat tikkuun pisteltäviksi lautaselle. Ja ääntä kohden rohkeasti vaan. Yksi meistä ei niitä syönyt. Arvatkaa kuka? Samainen (mamis) jätti myös syömättä silkkitehtaalla tarjotut paistetut silkkiperhosen toukat ja juomatta kahvitilalla tarjotun käärmeviinan (käärmeitä ja liskoja liotettuna viinapönikässä. Olipa yhteen pulloon tungettu pari lintuakin sulkineen kaikkineen) ja vielä lopuksi olisi ollut myös tarjolla sivettikissan kahvia. Ei maistunut sekään. Vihreä tee kylläkin.
Ennen lounasta kapusimme alas kallioista polkua katsomaan Elefantti -vesiputousta. Kuumaa ja liukasta touhua, mutta vaivan arvoista. Uimaan putouksen alla ei päässyt, harmillista. Käsittämätöntä kyllä, mutta polun oli taivaltanut myös nuori neito hääpuku yllään. Itse en moiseen olisi kyennyt aikoinani. Ihailtavaa sinnikkyyttä! Täällä muutenkin on näkynyt hääpareja useissa paikoissa kuvauttamassa itseään erilaisten maamerkkien kera. Hääpuvut ovat osittain paikallisia ja osittain hyvin länsimaisen oloisia isoine helmoineen ja vannealushameineen. Tämän päivän sulhasella oli punainen puku.
Lounaaksi saimme pöydän täyteen paikallisia ruokalajeja, olisiko niitä ollut kahdeksan. Oli kanaa, kalaa, nautaa, kaalia, vihanneskeittoa, kevätrullaa… ja tietenkin riisiä, kala- ja soijakastiketta. Millään ei saatu kaikkea syötyä, vaikka parhaamme teimme. Lammessa lounaspaikan vieressä loiskivat karpit ja käärmeenpääkalat, joita pieni poika yritti kalastaa riisinjyvillä ja muilla ruokanäytteillä. Syötit menivät, kalat jäivät lampeen.
Vielä meitä kieputettiin bagodassa ja paikallisessa kylässä. Bagoda ei tarjonnut erikoisuuksia. Kylä pysäytti köyhyydellään. Ylitsepääsemättömän hurjalle näytti kaivonkaivuu: nyt kaivettuja metrejä oli noin parikymmentä ja lisää täytyi vielä kaivaa, koska vettä ei näkynyt.
Savikuopan halkaisija oli noin metrin ja pohjalla oli mies kaivamassa maata vinssillä ylösnostettavaan ämpäriin. Kuopan reunassa oli kolot rappusina ja vähäinen valo kaivajalle tuli kuopan kautta. Reunalla ei tehnyt mieli olla, jotta kuoppa ei sortuisi ja hautaisi miestä. Kummasti taas arvostaa omaa vesijärjestelmää.
Seuraava yö tarjosi kovin epämiellyttäviä yllätyksiä. Heräsin kolmen maissa siihen, että sängyssä temmeltää joku. Juu, olihan siellä kaveri, nimittäin rotta. Sydän takoen lähdin lepuuttamaan itseäni kohti vessaa ja yllätys, yllätys, siellä oli toinen (tai ehkä se sama meni minua sinne piiloon). Sitten ei enää nukkunut kukaan koko talossa, sikseen naismainen oli reaktioni. Yö jatkui unettomana, kuten arvata saattaa. Kännykän valossa tiirailin lattioita ja kuuntelin rapinoita iho kananlihalla. Aamulla majapaikan pitäjä kysyi miten yö meni. Jaa-a, no nyt kun kerran kysyit niin…. Olipa mies hämmästynyt kertomastani! Tällaista ongelmaa ei kuulemma aiemmin ole ollut. Hän lupasi, että huonetta siivotaan ja tilkitään. Minä jäin miettimään, missä nukkuisin seuraavan yön. Toimenpiteiden jälkeen suostuin jäämään vielä taloon. Yllätin kai tässä kohtuullisesti itsenikin!
Dalatin iltamarkkinoista on vielä mainittava. Ne pidetään joka ilta ja ne vetävät asiakkaita ja myyjiä hurjan määrän. Tarjolla on vaatteita (kuten pipoja, kaulahuiveja, neuleita ja talvitakkeja), koruja, leluja, hedelmiä ja marjoja (erityisesti mansikoita) ja tietenkin erilaisia ruokapaikkoja. Taskussa olevista tavaroista kannattaa pitää huolen, ihmisvilinässä on mahdollisuus myös vilppiin. Markkina-alueelta näki paikallisen radiomaston, joka on Eiffel-tornin mallinen. Muutenkin raskalaisten peruja näkyi kaupungissa, muun muassa talot jäljittelivät ranskalaisia kaksoisolentojaan.
Viimeisenä iltana meidät kutsuttiin illalliselle majapaikan pitäjän toiseen kohteeseen muutaman muun vieraan kanssa. Meitä oli me kaksi suomalaista, kolme saksalaista ja neljä kanadalaista. Tarjolla oli erilaisia paikallisia ruokia ja tarinoita matkoista ja kokemuksista. Edellisöistä kohtaamista hännällisten kanssa en välittänyt jakaa. Puhuttiin vain mukavista asioista 😉