Ko Phangan on muutaman kerran kuussa kunnon bilemesta kun on täydenkuun bileet jolloin saari on tupaten täynnä juhlivaa nuorisoa, hieman pienemmät partyt on mustankuun aikaan, jolloin kuusta näkyy mahdollisimman vähän. Toki saadaanhan siihen väliin tupattua puolenkuun bileet kummallekkin puolelle. Siis 4 kertaa kuussa on isommat kekkerit jotka on sijoiteltu hieman eripuolille pienehköä saarta mahdollisen meluhaitan tasaamiseksi. Paljon viihtysämpi kuin edellinen pysäkki samui, no minun mielipiteeni jotkut voivat tykätä toisin.
Joogaa on tarjolla ja harekrisna kokoontumisia mielenrauhan saavuttamiseksi bileiden välissä. Muutenkin hyvin rento meininki vallitsee ympäriinsä.
Ihan tarkoituksella ajoitin tännetulon isompien bileiden väliin, vaikka viimeisenä iltana ajelenkin katsastamaan puolenkuun bilemestan.
SIsälle asti ei kiinnostanut mennä kun aamulla on aikainen herätys ja paikan vaihto. Toki yli 30e lippukin olisi pitänyt lunastaa, ´vaikka kekkerit alkoivat jo kello 8 illalla vielä puolenyönaikaankaan ei paikka kovin täydeltä vaikuttanut noin ulkoapäin katsellessa. Sitä mihin aikaan musiikki laitetaan kiinni en tiedä, luultavasti auringon noustessa.
Todella mäkinen paikka Kun saaren pyyhkäisee ympäriinsä. Vaikka tie ei ihan kokosaarta kierrä hyvän katselmuksen saa silti. Kävelyreittejä olisi tarjolla myös jos jalkapatikalla haluaisi vuorien päälle kiipeillä.
Vallan mainiot näkymät tarjoaa myös lounaspaikka bluerama nimisen hotellin ravintola. Tänne pääsi ihan scootterilla jyrkkää mäkeä ylös yksin ihan ok mutta kakspäällä olisi varmasti joutunut hieman jaloilla potkimaan vauhtia sen verran huima mäki oli. Uimaaltaan reunalta on monen metrin pudotus vuorenrinnettä alas, eikä kaiteista ole tietoakaan.
Nuo lasikaiteet auringonottotasanteella ei oikeen vakuuta kestävyydellään, Hieman turvattoman oloiset, siihen nähden mitä itse tulee töissä laitettua.
Alle 12 vuotiailla ei ole asiaa altaaseen, eikä tosin koko hotelliinkaan. 3 euron maksua vastaan olisi saanut pyyhkeen ja luvan käyttää allasta sekä tuoleja päivän verran. Päädyn vain syömääm ja odottelemaan oman hotellin allasta.
Ko Tao pienin näistä 3 saaresta on tutkailtavana seuraavaksi. Taas hieman eri meininki, koska aika sukelluspainoitteinen paikka on kyseessä. Sen huomaa jo odotellessa lähtöä satamassa. Sukelluskoulujen myyjät kauppailevat kursseja ja majoituksia. Yllättävänkin moni resorteista tarjoaa majoitusta ainoastaan sukeltajille, se mihin päädyn on myös yksi näistä. Big BLue yksi isoimmista tarjoaa ilmaisen yhteismajoituksen sukelluspäiville ja välipäivinäkin joutuu maksamaan ainoastaan 5 euroa yöltä. 6 paikkaisessa huoneessa majoittuu alukis ainoastaan 1 minun lisäksi Kauttaaltaan tatuoitu ruottalainen Philip, vaikka kaveri ei kovin kiltille näytä mukava kaveri työskentelee autististen hoitokodissa hoitajana. Parin päivän päästä kaikki punkat ovat jo täynnä. Jos bungalovin rannalla haluaa majapaikakseen joutuu sukelluspäiviltä köyhtymään parikymppiä ja tuplaten jos välipäiviä pitää.
Taasen hieman petyn aluksi näkyväisyyteen pinnan alla. Se on ihan ok pariinkymmeneen metriin, mutta syvemmällä huono 30 metrin syvyydessä oleva 2011 upotettu hylky on toisen pulahduksen kohde eikä 2 metriä pitemmälle näe.
Upottivat sen ensin hieman liian syvälle yli 40 metriin, nostivat takaisin ja upottivat uudestaan 10 metriä matalampaan….
.
Päätä isompi meduusa saa kyytiä kaloilta jotka eivät sen vierailusta kovinkaan paljoa nähtävästi pidä.
Onneksi näkyväisyys paranee päivä päivältä ja viimoinen sukelluspäivä onkin jo mahtava ja valashaikin uiskentelee pitemmän aikaa kanssamme.
Täältä tulee kyllä uusia sukeltajia oikein liukuhihnalta, viime yösukelluksella oli 3 huvikseen sukeltaja ja 25 kurssilaista, ei mikään ihme kun on yksi maailman suosituimmista koulutuspaikoista.
5% kaikista aasiassa jonkun kurssin suorittavista valmistuu tältä saarelta, viime vuonna bigbluessa suoritettiin yli 10000 erilaista kurssia.
Muuten mukavan oloinen paikka, kaikki vaan maksaa. Jokaiselle pienellekkin rannalle on pääsymaksu ja näköalapaikat ylhäällä rinteillä on maksullisia.
Loppui veto skootterista ja jaloilla joutui potkimaan vauhtia kun kipusin pientä tietä ylös vaan huomatakseni että se ei johda mihinkään, vaan loppuu keskelle viidakkoa. Juuri kun saan pyörän parkkiin ja kameran esille ottaakseni muutaman kuvan kuuluu toisenkin scootterin ääni. Veto loppuu siltäkin mäen jyrkimmässä kohdassa eikä kaveri oikein hallitse tilanetta. Ensin pysähdys ja sitten alaspäin.Släpärit, uikkarit ja aurinkolasit eivät anna paljoa suojaa kun kaveri pyörii rinnettä alas.
Hieman kauhuissani katson kun kaveri kajauttaa päänsä kaivinkoneen kylkeen mikä on jo tovin ollut palaneena täällä ylhäällä. Juoksen hieman alemmaksi tarkastamaan kuinkas pahasti mahtoi käydä. Koko selkä ja toinen kankku on asfaltti ihottumalla, kyynärpäässä ja nilkassa vertavuotava haava ja päähän nousee pikkuhiljaa tennispallon kokoinen kuhmu. Kaatelen hieman vettä pullosta kaverin vammoihin ja tovin päästä jo saamme kammettua pyörän takaisin tielle. Ajelen perässä läheiselle tohtorin vastaanotolle jossa paikkaukset jatkuu. Onneksi ei käynyt pahemmin. Siinä viisastelin että kannattaisi sitä kypärää käyttää… ”en mää yleensä tälläi kolaroi” oli vastaus.
Kahteen poliisien ratsiaan olen osunut ja kummallakin kerralla eivät edes pysäyttäneet, kun kypärä oli päässä ja kaularemmi kiinni. Pitkä liuta muita siinä tienvieressä odottelivat poliiseilta pientä matkamuistoa sakon merkeissä, sakothan minäkin olisin pysäytettäessä toki saanut kun paikallista viranomaislupaa ei ole ajeluksiin.