Reissut

Filippiinit, Malapascuan saari Cebu-saaren pohjoiskärjessä
Resortin parvekkeella laskevan auringon aikaan savu tuoksuu nenään. Paikalliset asukkaat polttavat roskia ja tulia keittiöissään. Saarella ei ole autoja tai niitä vaativia teitä, mutta mopoja pienillä tientapaisilla ja poluilla on. Osa rannoista on rakennettu turisteja varten enemmän tai vähemmän täyteen resortteja. Joku autioituvakin mahtuu mukaan. Kun rannalta ottaa muutaman kymmen askelta poispäin, saapuu paikallisten alueelle, jossa asumukset on kyhätty laudoista, levyistä ja pressuista. Pieni huomaamattomaksi tarkoitettu vilkaisu asumuksen sisään ohikävellessä paljastaa maalattian ja erittäin niukan sisustuksen. Keittiöt ovat katoksia rakennusten kyljissä ja polttopuut kannetaan kotiin käsissä jostakin toisaalta. Tulet kattiloiden alla ovat pieniä, roskatulet hieman isompia. Resorttimme työntekijän tänään pyykkäämissä vaatteissamme on sama savun tuoksu. Eipä anna kotimainen huuhteluaine tällaista aromia! Ilmiselvästä köyhyydestä huolimatta paikalliset ovat erittäin iloisen oloisia ja palvelualttiita. Kohteliaasti meitä kutsutaan “sir”, “boss” ja “madam”. Omilla nimillä ihmiset esittäytyvät mielellään ja ovat kiinnostuneita meidän nimistämme. Hotellimme “sisäänheittäjä” Mark muistaa ainakin Sarin nimeltä, pojista nyt niin väliä olekaan.
Kukkoja näkyy (ja kuuluu!!) paikallisten alueella kaikkialla. Ne on köytetty kiinni jalastaan alle metrin mittaiseen naruun, joiden antamalla säteellä ne kaivat kuoppia ja tomuttavat maata kiekuessaan aamu neljästä lähtien läpi päivän. Iltaisin kiekuminen peittyy rantaravintoloissa soitettavan länsimaisen musiikin ja kielten sekamelskan alle.
Juuri nyt rannalla tapahtuu jotakin, käynpä katsomassa. Tulos; tanssia tapahtuu. Rannalla ämyrit pauhaavat ja pari ohjaajaa vetää tanssimuuveja lähinnä paikallisista koostuvalle ryhmälle. Lapset ovat mukana innokkaina sukupuolesta ja iästä riippumatta. Eipä tuota aikaisemmin päivällä olisikaan jaksanut (edes katsella), nyt on vähän viileämpää.
Illalla oli tarjolla barbiqueta avotulella hiillostettuna, kun tänään päivällä resorttiin saapui pari isompaa ryhmää. Tähän asti on ollut melko rauhallista ja ravintoloissa olemme saattaneet olla ainoina asiakkaina. Erityisesti illalla lapset hiipivät ravintolan pöytää kohden piilossa tarjoilijoilta ja tulevat kyselemään matkailijoiden nimiä ja kotimaita. He esittäytyvät itse ja kertovat myyvänsä matkamuistoja koulunkäyntiin tarvittavia rahoja varten. Aamun he ovat olleet kuulemma koulussa ja nyt on vuorossa rahankeruu. Jospa herra vain edes katsoisi näitä matkamuistoja: kaulakoruja, ranneketjuja ja avainmenperiä? Kun herra ja rouva eivät lämmenneet asialle, kertoi eräskin poika äidin olevan vihainen, kun hän ei tuo rahaa kotiin. Astetta “hurjempi” tarina on se, että tänään perhe ei ole syönyt, kun ei ole ollut rahaa ruokaan. Pojat ovat iloisia, energisiä ja pelleilevät toistensa kanssa, eivätkä ole kiinnostuneita meidän aterioistamme, joten tuota viimeisintä on vaikea uskoa. Ehkä kuulemme vielä uusia tarinoita sydänten (ja rahapussien) pehmittämiseksi.
Koko kroppaa pehmitettiin tänään tunnin kestävällä kokovartalohieronnalla hiekkarannalla palmun varjossa. Kustannus oli P300 eli noin kuusi euroa. Käsittelyä voi kutsua hieronnaksi, sikseen kipeitä paikkoja kropasta täti sormineen löysi. Hieronnan jälkeen olisi lähinnä tehnyt mieli vain käpertyä viileän asuinhuoneen sänkyyn lakanan alle ja ottaa pienet unoset. Aamulla oli kuitenkin jo käyty koko saaren kiertävällä veneretkellä snorklaamassa. Vesi oli pääsääntöisesti kirkasta, näkyvyys hyvä. Kaloja näkyi yllättävän vähän, mutta joitakin kuitenkin. Myös muutama merikäärme näkyi ja meritähti. Japanilaisesta hylystä ei enää paljoa ollut jäljellä, meri on hyvin tehnyt työnsä. Korallit näyttävät tämän ensimmäisen kurkkauksen perusteella olevan melko tummanpuhuvia, ruskean eri sävyjä.