Automaatti citikka huutaa hoosiannaa kiivetessä äärettömän mutkaisia vuoristoteitä kohti valkoisena hohtavia pieniä kyläpahasia.Pienet kylät kyllä tarjoaa silmänruokaa, mutta muuta tarjottavaa niillä ei juurikaan ole. Ravintoloita joista saisi ruokaa on hankalaa löytää saatikka punkkaa johon pääsisi pötkölleen.
Casare, Alona, Pizarra, Carratraca… mitä niitä siinä matkan varrella ny oli. Valle del guadalhorce olisi tarjonnut nähtäväksi pienen sillan kanjonissa kahden vuoren välillä. Siltaa ei löydy. mutta pääsin tutustumaan johonkin sitrus farmiin pidemmän kaavan kautta. Eksyin keskelle puskia matelemaan lähinnä traktoreille tarkoitettuja kuoppaisia kurateitä.. ei ulospääsyä näkyvissä, gps ei löydä koko teitä joilla ajelen. Aikansa kun arpoo löytää sieltä poiskin. Paikalliset eivät juuri enliskaa höpötä ja turisti infotkin kylissä on kiinni tai pitemmällä siestalla ihan mutu tuntumalla mennään..
Toki itseänsäkkin saa hieman syytää kun mitään en ennakkoon kotona katsellut.
Rondan kaupunki on joskus muinoin rakennettu jyrkänteen reunalle, ettei rosmot pääse yllättään. Kyllähän hieman vaivaa saaa nähdä kun tosta ylös kipuaa. Yö 4 tähden hotellissa 50 egee. Hyvin on vuori pitäny rosmot loitolla kun ei matkaajaakaan koiteta hinnoilla ryövätä. Kilometrin korkeudessa menee lumiraja, tosin vain pieniä kinoksia tien reunassa. Jo sateella liukkaat baarumit alla pitää ajella kieli keskellä suuta ettei mennä pöpelikköön tai kiviähän täällä vain on. Isoja kiviä, pieniä kiviä ja kivikasoja.
Tie tuntuu vievän suoraan taivaaseen aurinko paistaa vasten ja mäen jyrkkyys on sitä luokkaa, ettei tuulilasista näy kuin aurinko ja sininen taivas.Kun Malagan keskustaan on vain kymmenisen kilometriä ja suurkaupungin humusta ei ole tietoakaan. Pätkä moottoritietä ja muutaman tovin päästä takaisin rautatieaseman parkkihallissa ilman kolhuja autossa tai miehessä. Shoppailu tuokion jälkeen onkin sitten matka päätöksessä ja kotimatka alkaa.
Hei vaan teille kaikille sinne kauas! Mä nyt vasta luin täällä Levillä minttukaakao kädessä ekaa kertaa tätä blogia. En muka ole aikaisemmin ehtinyt. Tosi hienolta kuulostaa ja just siltä miltä pitääkin….että siis mennään sinne minne nokka näyttää ja katsotaan mitä eteen tulee ja jos jotain suunnittelee niin se ei varmasti niin ainakaan mene! Ihania kuvia ja tarinoita. Näitä lisää. Me täällä Lapissa ollaan lasketeltu ja hiihdelty. Kummipoikanne on osoittanut todellakin olevansa oman tiensä kulkija….koko ajan pitäisi olla yksin tuolla mäessä ja joka paikassa… Kävi vähän metsäreittejäkin kokeilemassa ja sai vähän kipiää…. Hyvä niin, ehkä ei enää niin reteesti niihin mene.
Olkaahan kiltisti ja ottakaa paljon kuvia. Täällä me niitä katsellaan aina aika ajoin.
Terv. Miia