Sisko Sari lähti kotia kohti ja minä viikonlopuksi Bankokin hulinaan, Yllättävänkin hankalaa on löytää sähkötupakkaan nesteitä, kiellettyhän moinen laite on tässä maassa penaltia ja putkaa tule jos kiinni jää. Päivännäöllä ei onnista, mutta hyvää tietoa saan kun jään jutulle pariskunnan kanssa ravitolassa. Suhumkvit on katu josta voisi illalla löytyä. löydän 3 eri kauppiasta ja asia tulee hoidettua.
Juna asemalta kävaisen hakemaan lipun seuraavan päivän puksuttimeen joka suuntaa pohjoiseen, Rata loppuu Chian mai nimiseen kaupunkiin 740 kilometin päässä. Junassa eikä milläkään asemalla saa polttaa eikä juoda alkoholia asemien kaupoissa ei edes myydä olutta. Aikaisemmin on thaikkulan junissa ollut disco vaunuja ja hieman erilainen meininki. Sitä en tiedä koska muutos on tehty.
16 asemaa ja 14 tuntia myöhemmin aamunkoitteessa asemalta prätkä alle ja hotellia etsimään.
Löytyyhän se helposti ja siskon poistuttua majoituksen taso hieman hiippuu 12e yöltä on aivan sopiva. Huonetta ei luvata vasta kuin 5 tunnin päästä ja suuntaan kohti horisontissa näkyvää doi suthep vuorta.
Ajokortti jäi vuokraamoon pantiksi ja poliisit antaa penaltia, 500 batia (13e) tulee takkiin kun pysäyttävät kaikki kaksipyöräiset vuoren alla. Pääsen noin puoleen väliin kunnes palaan takaisin alas tankkaamaan. käppyrän ja jyrkän tien vierellä ei olekaan tarjolla cokispulloissa gasoliinia, eikä kyllä juurikaan mitään muutakaan. Pikkuteitä takaisin sillä en halua poliisin ratsiaan uusiksi.
Todella miellyttävää baanaa päästellä.
Päätän painaa aina niin ylös kuin tietä on tarjolla, pysähdellään sitten alas tullessa katsastamaan hieman nähtävyyksiä, Reilut 1600 metriä korkeutta ja läski kuski jyrkillä teillä on huono yhdistelmä, eikä scopa oiken jaksa kivuta mäkiä.
Aivan ylhäällä ei paljoa ole ihmisiä, San ku raunioilla on jotain säpinää ja painelen paikalle vain huomatakseni että menossa on kyläläisten grillibileet paikalliseen tapaan. Aivan samantien on tarjolla ruokaa ventovieraalle, lihaa kärisee tikuissa hiilloksen päällä ja riisiä kylkeen. Sitä en saa kylläkään selville mitä elukkaa tuli syötyä, kukaan ei puhu enklantia. Chillidippi johon suolaista lihaa piti dipata polttelee vielä kitalakea kun matkaan alaspäin. Tarjottuun viskiinkään en tarttunut jota olivat jo kerenneet kittaamaan aika runsaasti vaikka kello on vasta reilu 10 aamulla.
Bhubing palatsi on aikas kiva paikka kukkaistutuksineen ja taloineen. Rakennettu kuninkaallisia varten kun tänne pohjoiseen eksyvät. Vartijat porteilla, eikä shortseissa ole sisään asiaa. Bisnettiä bisnettiä ja lähistöltä saa vuokrata pitkät housut eurolla. Lökäpöksyssä löntystelen alueen läpi ja matkaan alaspäin muutaman näköalatasanteen kautta alueen isoimmalle budhalaistemppelille.
Wat Phrathat Doi Suthep muistuttaa minua taasen ettei näissä paikoissa kannattaisi käydä. Harva temppeleistä oikeasti on näkemisen arvoinen ja yleensä niihin joutuu vielä kipuamaan rappusia, niin täälläkin reilut 300 askelmaa ja pääsymaksu sisään. Jos me maksamme kirkollisveroa niin näissä kerätään lahjoituksia oikein olan takaa. Boxeja on niin tiuhaan että oikeen iskee silmään. Teen uuden kierroksen sisemmän alueen läpi jossa ”kultainen” rakennelma kohoaa, alue ei kovin iso ole ja lasken 43 eri lahjoitus laatikkoa. Äkkiä pois….
Vuorelta on kyllä kivat näkymät Chiang main kaupungin ylle, vaikka himan sumuista olikin.
Ny ne perk…. koppalakit ratsaa myös vuorelta alas tulevia. Eivät sentään uutta sakkoa anna kun vanhan kuitti on passin välissä. 3 päivää saa kuulemma päristellä yhdellä sakolla.
Katu markkinat tarjoavat jopa aasian mittapuun mukaan isot mahdollisuudet ostoksiin ja ruokailuun. Se mikä tekee tästä paikasta miellytävän on suunnattoman ruuhkan puute joka etelämmässä hieman vaivaa markkinoita, tai siis kai se markkinoille on hyvä. Itse viihdyn paremmin hieman vähemmässä väkijoukossa paremmin.
Kupu täynnä ravintoa koitan etsiä hieman viihdykettä loppuillalle ja löytyyhän sitä.
Vammaisiakin tulee vastaan, tälläkin kaverilla on jalat lommoilla ja vatsassa kummia patteja, ei kuulu normaalin länsimaisen ihmisen kehoon.