2015,Yleinen

“Kilppari, kilppari näytä kilpes”

23.03.2015, omena3000

Panglao, saari Boholin saaren lounaisosassa

Viisumien jatkoajan hakeminen vaati yhden yön piipahduksen Cebussa. Viimeksi, kun Tapio on hakenut jatkoa Filippiinien viisumiin tarvittiin valokopio passista. Se siis hoidettiin valmiiksi ennen Immigration Officeen menoa. Ensin taksi vei meidät väärään eli toimiston entiseen paikkaan ja seuraava taksi sitten oikeaan osoitteeseen. Jo ensimmäisessä paikassa kävi ilmi, että nyt tarvitaankin värivalokuva kasvoista, eikä suinkaan passin kopiota. Valokuvaus onnistui näppärästi ensimmäisessä paikassa, korvausta vastaan tietenkin. Tippiä ei tosin uskaltanut virkamiehelle jättää. Oikeassa toimistossa täytettiin jatkoajan anomiseksi lomake, joka sitten jätettiin passin kanssa ensimmäiselle luukulle. Seuraavalle luukulle maksettiin maksu, vaikka jatkoajan saamisesta ei suinkaan vielä ollut tietoa. Sitten odotettiin haastatteluun menoa… mutta kas, meille myönnettiinkin jatko ilman kuulusteluja. Mukava yllätys!

Uutukaiset tarrat passeissa jatkettiin matkaa Cebusta isohkolla pikalaivalla parin tunnin matkan päähän Boholin saarelle ja satamasta vielä kimppataksilla puolisen tuntia Panglaon saarelle. Tänne pääsee siis perille satamasta teitä ja siltoja pitkin. Helppo saavutettavuus näkyy turistien määrässä ja iässä. Turisteja on selkeästi enemmän kuin edellisissä rantakohteissa ja osa turisteista on iäkkäitä. Runsaampi turistien määrä tarkoittaan myös runsaampaa kaupustelua kaduilla ja ranta-alueella; tarjolla on jos jonkinlaista retkeä, aurinkolaseja, koruja, hedelmiä, mopoa vuokralle tai vaikka kokonainen auto kuskeineen. On varaa valita, kun turismin huippukausi on vasta tulollaan. “Noutänkjuu “on ahkerassa käytössä!
KILPPARI
Syy tänne tulemiseen olivat merenelävät ja erityisesti kilpikonnat. Paikkana tämä on tuttu Tapsalle jo muutaman vuoden takaiselta reissulta, muille matkalaisille uusi tuttavuus. Sukellus- ja snorklausretkiä tehtiin noin puolen tunnin laivamatkan päässä olevalle monipuolisella ja paikoitellen kovinkin kirkasvetiselle Balicasag Islandille kolmena päivänä; lähtö aamulla yhdeksän maissa ja paluu iltapäivällä kolmen – viiden välillä. Veneessä on tarjolla teetä, kahvia ja vettä, mutta syötävät pitää jokaisen tuoda itse. Päivittäin tutkimuskohteita oli tarjolla kaksi tai kolme. Päivä menee merellä vedenalaista maailmaa ihaillen todella nopeasti! Mitä siellä sitten näkyi? Isoja ja pienempiä kilpikonnia nukkumassa tai lepäämässä, syömässä, puhdistamassa kilpeään ja uimassa. Lisäksi oli muutamia mainitakseni “nemoja”, merikäärmeitä, sammakkokaloja, leijonakaloja, trumpettikaloja, merihevosia, -etanoita ja -siilejä, rapuja, värikkäitä ja monimuotoisia koralleja. Väillä eteen tuli satoja ellei tuhansia eri kokoisia ja värisiä kaloja erilaisissa parvissa. Joskus jopa huomasi olevansa parven ympäröimänä. Saattoipa joku kala käydä uteliaisuuttaan näykkimässä jalkaa. Meduusat pääsivät vähän tuikkimaan snorklatessa, se ei ollut miellyttävää. Ihan kuin joku olisi huitonut käsivarsiaja muuta kroppaa nokkosella. Kosketusten jäljet näkyvät yllättävän pitkään, viikon hyvinkin.


Kilpikonnien touhujen seuraaminen oli mukavaa. Ne kiskoivat vahvoilla hampaillaan heinää merenpohjasta ja näykkivät koralleja ja popsivat meduusoja (HYVÄ!!). Jokuset ankkuroivat itsensä lepoon korallien ja kivien väliin ja saivat näin vapautuksen merivirtojen kiskonnalta. Tätä samaa levähdysetua ei seuraajille tarjottu. Ensimmäinen ja tärkein sääntö meressä ollessa kun on “älä koske”. Isot ja jäykän näköiset kilpikonnat ovat kuin tuulen mukana lentäviä lehtiä, kun ne lipuvat sulavasti kohti merenpintaa ja takaisin kohti pohjaa hengitettyään tovin raikasta meri-ilmaa. Toiseksi jää sukeltaja ja uimari niiden vauhdissa, jos ne niikseen päättävät. Herkkiä, mutta uteliaitakin otuksia ovat. Ja aivan ihania!

KUKKULA
Merenelämään tutustumisen lisäksi Sari ja Jari kävivät katsomassa saaren muita nähtävyyksiä, kuten kukkuloita nimeltään Chocolate Hills. Nimi tulee siis siitä, kun kuivaan aikaan (joulukuusta toukokuuhun) kukkuloiden ruohopeite muuttuu vihreästä ruskeaksi. Kukkuloiden päällä ei kasva muuta kuin ruohoa, koska maakerros korallin ja kalkkikiven päällä on ohut. Muinaista merenpohjaa ovat nämä 1264 kukkulaa. Toissavuoden maanjäristys tuhosi neljä, jotka ovat tuosta luvusta poissa. Kukkulat, korkeudeltaan 40-120m, ovat yksi Filippiinien huipputuristinähtävyys. Eipä turistien ihan missä tahansa annettu katsella kukkuloita, vaan ohjattiin kiipeämään yhden kukkulan kylkeen rakennetulta parkkipaikalta vielä reilut sata porrasta kohti huippua. Hyvää treeniä autossa istumisen oheen! Alas tullessa eräällä levähdyslevikkeellä oli paikallinen perhe tai lähinnä suku lounaspiknikillä. Kova kuhina kävi riisikippojen ja muiden eväiden ympärillä. Nappasin valokuvan ja se tuli huomatuksi. Kovasti nauratti sekä syöjiä että kuvaajaa kummankin puoleinen mielenkiinto.

APINA
Matkalla käytiin myös paikallisella sunnuntaitorilla ostamassa banaaneja sekä matkustajille evääksi että apinoille syötettäväksi. Eräällä metsän keskellä olevalla aukiolla Long tail brown makaki -apinat mielellään hakivat banaaneja kädestä ja hotkaisivat sisällön muutamassa sekunnissa poskiinsa. Isommat saivat tietenkin eniten ja pienenpien oli tyytyminen kuorien tutkimiseen. Jonkin verran syömiseen näytti liittyvän myös arvoasteikkotaistelua. Apinoiden syöttäminen näytti olevan paikallisten viikonloppuhupia, muita länsimaisia turisteja ei meidän lisäksi paikalla näkynyt. Taidettiin itsekin olla nähtävyys?!

TARSIER
Apinoiden lisäksi käytiin katsomassa pieniä omituisia otuksia nimeltä tarsier Tarsier Research & Development Centerissä. Päivällä kun olimme liikkeellä, näimme lähinnä silmät kiinni paikoillaan uinuvia nyrkin kokoisia ruskeita palleroita, joilla oli pitkät hännät ja isot sormet. Joku vähän raotti silmiään, mutta ei jaksanut reagoida sen enempää. Vieraita kehotettiin olemaan hiljaa, ettei unirauha häiriinny. Myöskään salamavalojen käyttö ei ollut sallittua kuvia otettaessa. On erittäin helppo ymmärtää, miksi ihmiset ovat (ja edelleen) salametsästäneet näitä pieniä suurisilmäisiä (150 kertaa suuremmat kuin ihmisellä suhteessa kehoon) otuksia lemmikeikseen. Vangittuina tarsierit eivät kuitenkaan elä vuotta idempään ja ne saattavat tehdä itsemurhan lopettamalla syömisen. Niiden luut ovat hauraita ja ne katkeilevat helposti ihmisen käsittelyssä. Paree siis vaan antaa näiden eläinten olla rauhassa metsässä, luonnollisessa asuinympäristössään, jossa niiden tapaaminen on muuten erittäin harvinaista!

Vierailimme myös perhostarhassa, jossa kuulimme perhosen elinkaaresta ja näimme yhden tosi ison neitoperhosen PERHO


Yksi vastaus

  1. olavi lehtikevari sanoo:

    Hei, reissaajat Mielenkiintoista seurata teitä Hyvä kerronta. Onnea edelleenkin matkalle t Olavi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *