2018,Yleinen

Phu qouc

09.03.2018, omena3000

Phu quocin saari aivan kambozzan rajalla reilun 2 tunnin laivamatkan päässä on tavoitteena, kun pääsee paattiin ja ihan vaan hetkeksi sulkee silmät ollaan jo lähellä määränpäätä. Päivätorkut on varmastikkin yksi monista lomareissun hyvistä puolista. Parhaana päivänä 3kertaa menee simmut kiinni pienen levon merkeissä, yleensä kun kupu on täynnä ruokaa. Moiseen ei ole mahdollisuuksia ainakaan silloin kun töissä pitäisi käydä. Siinä ennen torkkua käväisen takakannella morjestamassa aurinkoa ja kiinnitän taasen siihen huomion, että aivan kaikki lentää laidan yli. Nuudelit syöty ja muovipurkki lentää mereen samoin kuin tyhjät tupakka askit, kannella on roskakorikin, siihen ei paljoa tavaraa kerry. Sama tapa kulkee koko maan halki ja sen kyllä huomaa rannoilla joita ei päivittäin siivota. Roskaamista ehkäisevää propaganddaa tulee töllöstä matkan aikana. Ei taida pinttyneet tavat aivan pian muuttua. Suurin osa phu quoc saaren rannoista on jo rakennettu majapaikkoja ja ravintoloita täyteen ja niitä siivotaan säännöllisesti ja rantoja on monta.
Saaren ainoa museo ei ehkä niitä parhaita ole paitsi jos on kiinnostunut katselemaan sentin pölykerroksen läpi vanhoja astioita, Yläkerran tasanteelta näkee meitin hotellinkin.

Osalla pauhaa vesiscootterit ja banaaniveneet osalla ei ole kuin pieni ravintola josta saa ruokaa ja juomaa, varmasti jokainen löytää mieleisensä.
majoitus on about keskellä saaren länsirannikkoa ja tutkimus matkat päivien mittaan ulottuvat niin pohjois kuin eteläkärkeenkin, pehva puutuu scootterilla ajellessa ja taukoja tarvii pitää tasaeen tahtiin.
Pohjoisessa on vinpearl compleksi joka käsittää vesipuistosta kasvihuoneisiin jossa kasvatetaan kukkia ison resortin istutuksiin. Suunnittelevat ostavansa jo omistavansa oman rannan lisäksi merialueet lähistöllä sekä pienen turtle saaren rannan edustalla. Saaren ympärillä on nyt sukelluskohteita eikä sinne sitten pääse kuin maksua vastaan, toki eivät pääse kalastajatkaan ja suunnittelevat tekevänsä tekoriuttoja lähistölle eli ei aivan huono homma.

Pohjoisen tien varrella on pippuriviljelmiä tienvarsilla ja poikkeammekin yhdellä katsastamassa kuinkas se pippuri oikeen kasvaa. Suolaa ja punapippuria sotkettuna on saaren erikoisuus ja hittituote turistien kotiin tuomisiksi.

Kalastus alukset tukkivat joen joka halkoo duong dong kaupunkia. Kalastuksen määrän kyllä huomaa kun painuu pinnan alle. En toki tee kuin 2 sukellusta huonon näkyvyyden ja kalojen puuttteen takia. Sari pitäytyy pinnalla Snorklailemassa.
Merivesi ei kyllä paljoa jäähdytä kun rannalla paistattelee sillä vielä 7 metrissä sukellustietokone näyttää veden lämmöksi 30 astetta.

Isot on suunnitelmat tulevaisuutta varten mega luokan hotelleja on rakenteilla vaikka kuinka monta. Eteläkärjessä yksi projekti on jo melkein valmis. Yli 500 miljoonaa dollaria maksanut köysirata
8 km pituudella se on tällä hetkellä maailman pisin. Pitäähän se testata kun sopivasti vajaa pariviikkoa sitten se aukaistiin. Kilometrin välein on isot betonipylväät ja näkymät ovat hulppeat.
Toisessa päässä on saari jossa eivät paikat ihan vielä ole valmiita. Ruokaa toki saa, mutta buffet oli kyllä huonoin ruoka tähän mennessä. tulee vallan mainio päiväretkikohde kunhan saavat muutaman kuukauden vielä rakennella.

Jos tänne joku suunnittelee tulevansa on ihan hyvä perhekohde. Rauhallista menoa ympäri saarta ja hyvät rannat uimiseen. Bilelykseen ja sukellukseen sitten kannaattaa suunnata muuallle.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *