2016,Yleinen

Rajaa kohti

10.04.2016, omena3000

Pienen pohdinnan jälkeen päätin suunnata Thaimaan rajalle tässä lähellä. Bussilla rajantuntumaan ja kävellen yli. Ystävällisesti laukut sirrtyvä rajan toiselle puolen paikallisten toimesta dollarin korvausta vastaan, ihan käypä hinta siitä ettei luukuilla tarvitse rinkka selässä jonotella. Toki luukku hommatkin oli hoitunut korvausta vastaan, mutta pyydetty 12 euroa on liikaa 10 minuutin jonotuksesta. Meitä on 7 hengen sakki menossa rajan yli ja yhdellä ranskalaisella on hieman ongelmia ylityksessä ja odottelemme tunnin verran thaimaan puolella kunnes matka jatkuu 70 kilometrin päässä olevaan trat nimiseen kaupunkiin. Pikainen autonvaihto ja matka satamaan odottamaan kyytiä koh chang saarelle jonka pysäkiksi valitsin. Länsirannikko saaresta saa suurimman osan kävijöistä, pohjoisessa white beach on suunnattu hieman rauhallisemmille matkaajille kun taas lonely beach hieman etelämpänä on nuorison biletysmesta. Hyppään kyydistä rauhallisemmalla alueella ja kävelen kysellen majoitusta, löytyyhän sellainen ja hintakin putoaa neuvoteltaessa mukavat 40% aluksi pyydetystä.
jodie
Jodies bub viettää 17 vuotis synttäreitä kadun varrella ja tarjolla on pikkupurtavaa ja boolia kaikille halukkaille.
Seinillä on kuvia siitä minkälainen paikka oli silloin aikoinaan kun ensimmäisiä majoitusliikkeitä rakennettiin.
Paikka täyttyy täällä kauemmin asuneista joilla tuntuu olevan hyvinkin ystävällinen ja mukava yhteisö. Tunnelma on hieman hipahtava kun seuraa meininkiä illan mittaan. Live bändi jamittelee 70 luvun classikoita välillä hyvinkin jazz tyylisin sovituksin.
Ranta, ravintolat, rihkamakaupat ja kaupustelijat siis sama meno kuin missä tahansa muussakin rantakohteessa.
norsut
Norsuja näkyy vieläkin täällä, mutta ratsastus eikä niiden pesu juurikaan kiinnosta.
Skootterilla pääsee pieniä tientapaisia etäisille rannoille pulikoimaan. Elefantti saari on loppujen lopuksi hyvinkin viihtyisä paikka.
Buukkaan kalareissun yhdelle illalle, lähtö 5 aikaan ja paluu puolelta öin. aurinko laskee samaan aikaan kuin lähdemme satamasta.
On jo säkkipimeää kun ensimmäinen kalapaikka on testauksessa, kukaan ei mitään saa. vain muutama syötti kalamari menee parempiin suihin.
Sama toistuu seuraavalla paikalla, ei saalista, illallinen on kumminkin valmis ja katettuna keulakannelle.
3 paikka antaa jo saalistakin. Puolalaiset veneen peräosassa kiskovat muutaman barracudan. Veneen etuosassa nappaan komean kokoisen groupperin.
kala2
Miehistökin innostuu ottamaan valokuvia sen kanssa. Toisella puolen keulakantta kalastelee venäläinen pariskunta ja mies on silminnähden tuohtunut, kun sain ison fisun eikä se hänen onkeensa tarttunut.
No sai hän kyllä 2 pientä kaunista kalaa eikä ollut kovin mielissään kalojen koosta eikä vitsailusta kultakalasta.
Maaottelu voitettu!! 100-0
Barrakudat päätyvät pannulle ja masuun kotimatkan alkaessa. Perkaan oman kalani ja laitan muovipussiin jäiden kanssa.
Paluumatkalla ilahdutan erästä köyhää perhettä 3 aikuista ja 2 lasta asuu pienessä huonokuntoisessa talossa ja Hierojan palkalla pitäisi kaikkien elää.
Hymy on korviin asti kun annan pussin vanhan rouvan käteen. Seuraavana aamuna rouva on käynyt vielä hotellilla kiittämässä uudestaan Ja saan viestin respasta.
suunnitteilla on kuulemma koko perheen yhteinen illallinen tänään. Epäilivät sen olevan perheen paras ruoka tänä vuonna.
joki2
Sinnikkäästi koittavat myydä kierrosta saarella vesiputouksineen ja muine nähtävyyksineen, Tosiasiahan on se ettei vesi enään tähän aikaan vuodesta virtaa jokiuomissa ja putoukset on vain kivikasoja jonka jo itse totesin saarta tutkiessani, mutta eihän se estä kaupan tekoa. Voipi tosin olla matkan ostaneilla hieman paha mieli jälkeenpäin.
Pakkaan kamat rinkkaan, vaikka päivä päivältä viihdyn saarella enemmän.
allas
Bankok seuraavana pysäkkinä on taas hulinaa ja hälinää rauhallisen saari visiitin jälkeen. Jokiristeilyä ja nähtävyyksien katselua, markkinoita ja luxusta. Majatalot vaihtuvat 5 tähden hotelliin jossa ylhäällä huoneen ikkunasta avautuu komeat näkymät valaistuihin rakennuksiin. Uima altaaseen on mukava pulahtaa kaupungilla kävellyn päivän jälkeen.
Vanilla sky drinkki kädessä katsastelen maisemia eräässä näköala ravintolassa. Tuuli on sen verran kova ja pyörteinen, että varomattomien naisten iltapukujen helmat nousevat korviin hyvinkin tiuhaan tahtiin ja kirkumista kuuluu korviin. 1 drinkki ja lasi punaviiniä 42 euroa kiitos. Saahan toki ostaa vaikka 30 grammaa beluga kaviaaria edulliseen 1750 euron hintaan johon 10% palvelumaksut ja muut päälle. No jos nyt maisemat ja yhdet juomat sitten kumminkin katuravintolasta evästä.
bank


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *