2016,Yleinen

Taas mennään!

22.02.2016, omena3000

No niin taas helsinkin kentältä lähdössä reissuun. Juuri lähtöselvitysjonossa puhelin pirahtaa ja puhelinmyyjä kauppaa 4g liittymää ja tablettia….ei kiitos ja sullon puhelimen johonkin taskuun.
lähtöportilla kaivelen luuria esiin jotta voin sen laittaa pois päältä lennon ajaksi, niin eihän sitä löydy mistään. Tiskin täti soittaa siihen mutta en kuule ääntä repusta saatikka taskuista. Ystävällinen täti soittaa vielä lähtöselvitystiskille kun arvelin sinne sen jättäneeni.
No johonkin se hävis jostain sieltä mihin sen laitoin. Aika ei riitä palata katsomaan missä se luuri on. Ensimmäinen pysähdys muutaman tunnin päästä on lontoo. Paikallistamis sivustolta totean puhelimen edelleen olevan Helsingin kentällä. Sama toistuu puolivuorokautta myöhemmin hong kongissa. Meiliä systerille ja manilassa saan jo tiedon. Puhelin on löytynyt ja luvattu postittaa Sarille odottelemaan kotiin paluutani. Tänksit vaan sinne kotosalle.
Umm toivottavasti reissu jatkuu paremmin kun alkoi…
Torstai aamulla 9 aikaan kotoa poistuttu ja lauantai aamuna klo 4 paikallista aikaa perillä piskuisella palaun tasavallan saarella hyvin kaukana kotoa.
Kauas on pitkä matka vai kuinkas se ny meni.
palmutChuab niminen poika aikojen alussa kasvoi niin isoksi, että kyläläiset poltti sen.
Poika parka räjähti kappaleiksi ja Palaun saaristo syntyi lennelleistä jäsenistä. Majoitus on chuabin jalassa, tiedä sitten vasen vai oikea tämä kororin saari on.
Onnekseni en varannut majaa Ngiwal saarelta, se on maha ja ihmiset syö 7 kertaa päivässä. Läski vaan lihois sielä vielä lisää…
Muutama palmu näkyy huoneen ikkunasta kun ensimmäinen aamu valkenee. Niin muuta katseltavaa hotellin ympäristössä ei sitten paljoa olekaan. Aikaslailla teollisuusaluetta missä hotelli on.
Heti seuraavana päivänä löytyi paikallisia pieniä ystäviä ensin vain muutama siitä sitten tiuhentuvaan tahtiin. Sormet ja varpaat loppui auttamattomasti kesken kun koitin laskea ja ne tuli kyllä ihan iholle asti.


2 vastausta

  1. Mika sanoo:

    Hyvin alkanut reissu siis ja pakolliset tuhomiset hoidettu heti lähtöön 😉
    Lue sähköpostis, kun limapallojen keskeltä ehdit.

  2. Pallokala sanoo:

    RingRing vaan.;-) Nyt on pakolliset tavarankadotukset tehty…  Hyi yökkö ja ällötys. Mua ei tohon soppaan olisi saanut polskimaan. Enjoy!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *